Tässä on yksi Caton merkittävimmistä poliittisista tavoitteista: kansainvälinen tekijänoikeusjärjestelmä on uudistettava.

Tekijänoikeusjärjestelmä luotiin aikoinaan antamaan tekijöille aseet julkaisijoita eli nykytermein puhuen mediayhtiöitä vastaan. Kun tekijän oikeus teokseensa on lailla suojattu, voi tekijä rauhassa tarjota teostaan eri julkaisijoille. Ennen tekijänoikeutta tekijä menetti neuvotteluasemansa heti kun antoi käsikirjoituksensa julkaisijalle – eikä julkaisija tietenkään osta sikaa säkissä. Tämä tehtävä tekijänoikeudella on nykyäänkin, eikä Catolla ole mitään sitä vastaan.

Nykyaikana tekijänoikeusjärjestelmän päätarkoitus on kuitenkin aivan toinen: nykyaikana suojattavana ei ole niinkään tekijän asema mediayhtiötä vastaan vaan mediayhtiön valta. Catoa pelottaa tulevaisuuden näkymä, joissa mediayhtiöiden kontrollissa on jokaisen kansalaisen kotijumala. Kansalainen ei saa, vaikka olisi siihen teknisesti päteväkin, korjata itse televisiotaan, vaan hän joutuu siitä vankilaan. Kansalainen ei myöskään voi varmistua, ettei televisiossa ole pientä Big Brother -kameraa, jonka katseluoikeudet mediayhtiö on myynyt suojelupoliisille. Ei, emme vielä elä 2000-luvun vuodessa 1984, mutta olemme menossa sitä kohti.

Onkin siis 2000-luvun yksi suuria poliittisia haasteita murtaa mediaklusterin valta. Yksi tärkeimmistä välineistä tässä taistossa on tekijänoikeuslainsäädännön uudistus kohti sen alkuperäisiä tavoitteita ja kansalaismyönteisyyttä (kansalaisia taiteilijatkin ovat).

Masinoikaa toisianne,

Cato.