Cato ihmettelee Suomen perustuslakia.

Perustuslaissa säädetään perusoikeuksista, lainsäädäntökäytännöistä, eduskunta- ja presidentinvaaleista ja muista tärkeistä asioista.

Ei voi olla oikeusvaltiota, jossa parlamentin toimintaa säätelevää perustuslakia valvoo, niin, parlamentti itse. Tai siis ei edes parlamentti, vaan yksi sen valiokunnista, jonka muut valiokunnat ja täysistunto voivat rauhassa jättää huomiotta, ainoana esteenä parlamentin sisäiset henkilösuhteet.

Jos eduskunta säätää lain perustuslakivaliokunnan kannan vastaisesti, ei Suomen oikeuslaitoksella ole hampaita puuttua tähän. Mikään tuomioistuin ei voi kumota lakia perustuslain vastaisena, eikä lakia voi edes jättää soveltamatta perustuslain vastaisena.  Cato kyllä tietää, että perustuslaki mahdollistaa tämän tietyissä tapauksissa, mutta se on rajattu niin hankalasti sovellettavaksi (perustuslain ja muun lain ristiriidan on oltava ilmeinen, eli siitä ei voi olla muunlaista perusteltua mielipidettä), ettei sitä voi soveltaa.

Cato vaatii, että Suomeen on perustettava perustuslakioikeus, tai vaihtoehtoisesti sen tehtävät on annettava korkeimmalle oikeudelle.

Masinoikaa toisianne,

Cato